keskiviikko, 25. marraskuu 2009

Ei otsikkoa

keskiviikko, 25. marraskuu 2009

Blondi ja kääkät

Kun kaikki valoa heijastava lumi liukeni vedeksi ojiin,  aamu-ja iltalenkit metsän siimeksessä on parasta toteuttaa pimeän aikana visusti poluilla tai metsäautoteillä. Koiria ei ympäröivä mustuus haittaa, mutta ilman valaisinta kulkevaa emäntää  hiukan. Tutut reitit kyllä kierretään vaikka jalkakopelolla eikä niiden kulkemisessa suuria ongelmia olekaan. Pimeys ympärillä on rauhoittavaa ja turvallista, siihen voi piiloutua ja se saa muut kuin näköaistin terävöitymään. haista, maista, kuule ja tunne ympäröivä luonto.

Zidane on nyt parhaimmassa turkissaan: punainen reiluilla valkoisilla karvoilla höystettynä ja karvainen paksukainen, joka salamannopeasti katoaa mustuuteen jo muutaman metrin loitonnuttaan. Möksyssä on sen verran runsaasti valkoisia täpliä turkissaan ja tuuhea, komea, pääsääntöisesti valkoisen värinen häntä, joten äijänkäpy erottuu vielä suht kaukaa hämärässäkin. 

Mutta tuo lauman nuorimmainen, Rubi-ruppunen,  on pudottanut lähes jokaisen punaisen karvansa valkoisten jäkittäessä vielä tiukasti kiinni nahassa.  Jo kaukaa näkee blondin valkean hahmon viilettävän milloin mihinkin suuntaan.

Märkiä hurtat ovat metsälenkkien jälkeen, mutta eivät pahemmin likaisia. Olomuoto olisi toisin, jos tallattaisiin tässä taajaman rapaista raittia.